Koirakerhotoimintaa jo vuodesta 1988
.
Ristiinan koirakerhossa on toimintaa monipuolisesti ja jäsenet pääsevät vaikuttamaan vahvasti kerhon toimintaan. Tule mukaan harrastamaan! Koulutuksia järjestetään kurssimuotoisena sulanmaan aikaan. Kursseista ilmoitetaan täällä ja facebook-sivuillamme. Lisätietoja kursseista voit aina kysellä sähköpostilla rkoirakerho@gmail.com
Ristiinan koirakerho on perustettu vuonna 1988. Koiraharrastus oli Ristiinassa niin laaja, että syksyllä 1988 suunniteltiin oman kerhon perustamista. Ristiinan Koiraharrastajat aloittivat toimintansa kerhomuotoisena. Kerran kuukaudessa kokoonnuttiin yhteisen harrastuksen pariin. Kiinnostus alkuvaiheessa oli näyttely- ja tottelevaisuuskoulutukseen, mutta palveluskoirapuoli tuli mukaan, kun kunnalta saatiin Pellosniemeltä alue harjoituskentäksi. Koirakerhon ensimmäiset vastuuhenkilöt olivat Anna Kinnunen ja Tuovi Varis.

Helmikuulla v.1988 Ristiinan Koiraharrastajat aloittivat toimintansa kerhomuotoisena. Kerran kuukaudessa kokoonnuttiin yhteisen harrastuksen pariin. Kiinnostus alkuvaiheessa oli näyttely- ja tottelevaisuuskoulutukseen, mutta palveluskoirapuoli tuli mukaan, kun kunnalta saatiin Pellosniemeltä alue harjoituskentäksi. Tässä vaiheessa vetäjinä olivat Anna Kinnunen ja Tuovi Varis.
Koiraharrastus oli Ristiinassa niin laaja, että syksyllä 1988 suunniteltiin oman kerhon perustamista. Perustavassa kokouksessa valittiin puheenjohtajaksi Marjatta Komulainen ja sihteeri- rahastonhoitajaksi Marja-Leena Raatikainen ja johtokunnan muiksi jäseniksi Pekka Forsman, Virpi Trygg, Anna Kinnunen ja Riikka Karjalainen. Toimintasuunnitelmasta löytyi niin harjoitus- kuin kilpailutoimintaa, maastoretkiä ja koiraleirejä. Ristiinan koirakerholaiset olivat mukana myös kennelpiirin kursseilla ja muussa koulutustoiminnassa.
Ristiinan Koiraharrastajien vuosikokouksessa v.1990 päätettiin yksimielisesti perustaa Ristiinan Koirakerho- niminen yhdistys ja ilmoittaa se yhdistysrekisteriin. Hallitukseen valittiin puheenjohtaja ja kahdeksan jäsentä, eri koiraryhmistä.
Puheenjohtajana toimi Anna Kinnunen, muut jäsenet olivat: Simo Ylönen: pystykorvat, Matti Partio: ajavat koirat, Tuovi Varis: lintu- ja vinttikoirat, Anja Buur: palveluskoirat, Anita Kenttälä: terrierit, Pirkko Liimatainen: seurakoirat, Diana Liukkonen: kääpiökoirat ja Kirsti Aho: monirotuiset. Nämä henkilöt toimivat roturyhmiensä yhdyshenkilöinä. Varapuheenjohtajana oli Simo Ylönen ja sihteeri- rahastonhoitajana Irmeli Partio. Vuonna 1990 oli valloillaan myös penikkatautia, joten mm. Match-show ja näyttelyharjoitukset jouduttiin perumaan joksikin aikaa.
Vuonna 1991 oli Koirakerho rekisteröity. Hallituksen kokoonpano oli seuraava: Puheenjohtaja: Anna Kinnunen, varapuheenjohtaja: Simo Ylönen, muut jäsenet: Anja Buur, Pirkko Liimatainen, Diana Liukkonen , Matti Partio, Veli Kovanen, Jaana Reinikainen ja Nina Särkkä. Sihteeri- rahastonhoitaja Irmeli Partio.
Anna Kinnunen oli puheenjohtajana vuosina -90 ja -91. Vuodesta -92 lähtien on Anja Buur vienyt Ristiinan Koirakerhoa eteenpäin. Sihteeri- rahastonhoitajana koko toiminnan ajan on toiminut Irmeli Partio. Muut hallituksen jäsenet ovat vaihtuneet muutamaa henkilöä lukuun ottamatta. Tämän hetkiset hallituksen jäsenet löytyvät Hallitus-sivulta.